maanantai 9. kesäkuuta 2014

landelife


 

Täällä taas! Nottingham-reissun jälkeen toukokuu vilahti yhdessä hujauksessa. Suurin osa ajasta taisi kulua enemmän tai vähemmän flunssassa, ja vetämättömyys on nyt näkynyt kanssa sit blogipostausten vähäisyydessä hehhs. Noh, ainakin on paljon kuvia varastossa! Kesäkuussa olen saanut pöpöt selätettyä, ja voi huh kun tässä on ehditty taas tekemään vaikka mitä. En tosiaan ole tänä kesänä töissä (tää sit kostautuu muiden jyrätessä ohi tulevaisuudessa työkokemuksellaan), mutta toisaalta oon vielä heinäkuuhun asti alaikäinen, joten eipä ilman suhteita muutenkaan oltaisi työnhaussa juuri hurrailtu.

Joka tapauksessa ennen ylppärilukemisia tässä on paljon aikaa chillailla ja lillailla koko pitkän opintovuoden edestä, ja kuluneen viikon aikana oon mm. dipannut ruhoni luonnonvesistöihin kolmessa eri kaupungissa, landeillut, juhlinutkin vähän, tuijottanut PLL:ää, ottanut aurinkoa, kahvitellut, melonut, urheillut, grillannut, ollut avustajana leffan kuvauksissa, lukenut, itkenyt silmät päästäni veljen lakkiaisissa ja nyt myös päivitellyt blogia. Tää on varsinainen first world problem, mutta aina kesän alussa ennen sitä ihan todellista kesälomafiilistä oon "paniikissa" siitä, etten muka ehdi tehdä riittävästi kesäjuttuja. Tän seurauksena kaikkea mahdollista tulee ängettyä sit heti ekoille kesälomaviikoille :-D Voisin siis oppia uudestaan myös olemaan ihan vaan itsekseni ja _rauhassa.

Kesän blogipäivittelystä en osaa sanoa yhtään mitään, mutta toivottavasti kaivan läppärin ja etenkin kameran esiin mahdollisimman usein. Kaikille ruudun toisella puolella hengaileville ihanaa, rentouttavaa ja omannäköistänne kesää! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti