maanantai 21. huhtikuuta 2014

pääsiäisjuttuja






Toissapäivänä ihastelin elämäni ensimmäistä kertaa Seurasaaren pääsiäiskokkoa, ja vaikka sinistä taivasta vasten roihuava tuli olikin melko vaikuttava, eksyi huomioni tällä kertaa hakoteille. Olin nimittäin aivan haltioissani ympärillä vilisevistä lapsista! Jo jonkin aikaa olen kärsinyt ajoittain iskevästä vauvakuumeesta, ja nyt hymyilevien lapsiperheiden keskellä tallustellessa (ja tämähän on nimenomaan se otollisin kohtaus kuvata sitä perhearkea) se jälleen yllätti. Vaikka kuinka mielessäni nään itseni mielelläni salaperäisenä ja jännittävänä maailmanmatkaajana kamera ja kulahtanut nahkareppu olalla keikkuen, niin enköhän viimeistään kolmekymppisenä biologisten tekijöiden salliessa ole jättäytynyt mammalomalle paijailemaan raskausmahaa.

Muuten pääsiäisloma on sujunut varsin rennosti omalla painollaan, ja tänään näitä upeita säitä juhlitaan vielä grillikauden avaamisella. Jau! Sen jälkeen siirtyykin mieli muille maille, sillä keskiviikkona olisi tarkoitus olla puoliseitsemältä laukkuineen kaikkineen valmiina lähtemään Nottinghamiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti