tiistai 17. kesäkuuta 2014

huipulla


Ja niin kesäloman kaksi viikkoa hujahtivat. Eilen loppunut viikko oli jonkin verran edeltäjäänsä toiminnattomampi, mutta silti esimerkiksi öitä tuli vietettyä yksin huimat yksi kappale. Toisaalta nyt kun monet ollaan työttömiä ja silti onnellisen tietämättömiä ylppäreistä (ei tosin kannattaisi olla, voi olla et heinäkuun helteillä kaduttaa, ettei Netflixiä tullut vaihdettua psykankirjoihin kert.. useammin), joten miksipäs sitä ei yökyläilisi! Lisäksi pojuyde (joo, tää on ihan suoraan Demi.fi-keskustelupalstalta, guilty) lähtee kohtapuoliin metsiin heilumaan, niin nautitaan nyt kun vielä voidaan. Hehheh.

Vaikka sää ei viime postauksesta ole juuri parantunut, niin hymy on ollut kyllä vielä kaksinkertainen kuviin verrattuna! En ole oikeastaan koskaan kärsinyt monia vaivaasta kesän tylsistymisestä, ja vaikka nyt ei olekaan ihan koko ajan jotain järjestettyä, leiri- tai matkatyyppistä actionia käynnissä, niin koko ajan olisi vaikka mitä jännittävää puuhaa. Laiskottelun herättämän huonon omatuntoni olin ajatellut nujertaa "kasvattamalla henkistä pääomaani" itseni sivistäminen keinoin (köh), mutta eipä moista ole vielä ehtinyt edes tekemään! Kas kuinka kummallista...

Joka tapauksessa kesä maittaa sateisenakin varsin hyvältä, ja nyt tässä ollaan pikkuhiljaa pääsemässä myös rentotahtiseen ajankulun käsittämiseen. Tsemppiä jokaisen kesähaasteiden selättämiseen, oli kyse sitten rankasta (tai tappavan tylsästä) duunista tai vaihtoehtoisesti tyhjyyttään huutavista taskuista. Itsehän päädyin näin muotiteollisuuden orjana punnitsemaan, ostaakko kengät vai ruokaa. Tällaista on kai sit olla nainen.

Ja niin, jos jotakuta kuvauspaikka kiinnostaa, niin kyseessä on Maltsun Jätemäki! Siinä virtasi ylös hiekkatietä kivutessa hikipisara jos toinenkin, ja voittajafiiliskin siinä vaiheessa, kun pienen pötköttelyporukkamme ympärillä alkoi suhata yhä enemmän urheilijoita. Nojoo, ainakin shisha ja makkara maistuivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti