lauantai 21. kesäkuuta 2014

juhannustunnelmia



Tällaisilla fiiliksillä vietettiin eilen keskikesän juhlaa! Oon todella huono valokuvaamaan minkäänlaisissa illanvietoissa viimeisimpien tuntien tapahtumia, joten ikuistetut hetket sijoittuvat alkuiltaan. Eipä sillä, että meno olisi missään kohtaa iltaa laskenut, sillä tulokseksi saatiin mm. rikkoutunut puutarhatuoli rajuhkon sylitanssin seurauksena. Juhannuksen ohella tosiaan juhlittiin kaverin 18-vuotissynttäreitä, ja siitäkös sitten riemu repes... :-D Kaiken kaikkiaan ihana juhannus puusaunoineen ja jokidippauksineen!

Tältä illalta taitavat juhlimiset jäädä väliin, sillä väsymyksen seurauksena purskahdin äsken itkuun Ranskassa lymyilevän poikaystävän kanssa noin kolme minuuttia juteltuani. Kummasti dagen efterinä elämä tuntuu niin kovin paljon raskaammalta. Tässä samalla oon myös lueskellut kaverin Intiaan sijoittuvaa blogia (matkakuume check) ja manannut, etten tajunnut aikanaan osallistua Nuoret Maailmalle -projektin kilpailuun, joka lähettää joukon nuoria Ugandaan pakolaisleirille (hilpeä reissu tiedossa) ensi marraskuussa. Samalla oon myös haikaillut partiovuosieni perään; etenkin kesäleirejä ja yleistä yhteisöllisyyden tunnetta on mieletön ikävä. Partion loppumiseen ysiluokalla on melkoisen painavat syynsä (ja itse asiassa kyllä kuulun tälläkin hetkellä yhteen lippukuntaan heh), mutta ihania muistoja toiminnasta kyllä jäi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti