tiistai 18. kesäkuuta 2013

hultsfred 2013



Huh. Kotiin palattiin sunnuntaina, ja ajatukset ovat edelleen vieläkin ihan sikinsokin reissusta. Tänään viimeksi oon kertonut juttuja Hultsfredistä, ja joka kerta kun ajattelen kaikkea tapahtunutta, niin alkaa vaan yksinkertaisesti hymyilyttää ihan mielettömästi. Takana on varmasti yksi elämäni parhaimmista ja ikimuistoisimmista reissuista! Kotimatkalla keikkabiisejä kuunnellessani aloin yksinkertaisesti itkeä onnesta ja haikeudesta miettiessäni kaikkea tapahtunutta.

En ala tähän ihan jo sensuurin vuoksi kaikkea yksityiskohtaisesti jakamaan, mutta yleisesti voi sanoa, että ruotsalaiset olivat varsin leppoisaa ja avointa porukkaa. Välillä iski orpo olo kielitaidon heikkouden ja sen, ettei tuntenut käytännössä ketään (suurin osa hengaili isoissa porukoissa), vuoksi, mutta englannilla pärjättiin hyvin ja kirvoitettiin ruotsiräpellyksellämme myös monen paikallisen naurut :-D Uusiin ihmisiin tuli tutustuttua valtavasti, ja toivon todella, että ensi vuonna tavataan saman festarin merkeissä! Keikkojen lisäksi oli festarissa ehdottomasti parasta kiireetön hengailu uusien ja samanhenkisten ihmisten kanssa. Myönnettävä on, ettei niissä ruotsalaisten poikien ulkonäössäkään mitään vikaa ollut... Huh!

Voisin selittää tähän vaikka mitä, mutta laitetaan nyt väliin muutama kuvakin. Onnistuin ensimmäisen päivän sateissa rikkomaan pokkarini, kun muistikortille oli ehtinyt tallentua huikeat 5 kuvaa, mut shit happens. Suurin osa kuvista on siis puhelimella otettu, ja nyt jälkeenpäin harmittaa niiden vähäisyys, mutta tulipahan ainakin sit nautittua keikoista ja kaikista hetkistä täysillä :>


Vielä Suomen päässä venailemassa!
Saavuttiin torstaina bussilla jäätävässä kaatosateessa, mutta kunhan vain teltan oli kasannut ja vatsansa täyttänyt, kohosi mieliala jälleen huippuunsa ja uuden ympäristön tutkiminen alkoi. Haastateltiimpa meitä vielä Aftonbladetiinkin! Loppujen lopuksi julkaistiin tosin vain kuva, jonka löytää täältä :-D

Torstaina nähtiin myös meille kahdelle tärkeimmät bändit. Putki alkoi Bastillella (uus lemppari), siitä Imagine Dragonsilla, Two Door Cinema Clubilla, Phoenixilla ja loppuillasta vielä ihan mielettömällä reivaamisella Knife Partyn tahtiin. Voiton vei Imagine Dragons, jonka lavaenergia oli vaan uskomaton! Potin räjäytti Radioactive, ja Demonsin aikaan allekirjoittanut itki elämänsä ensimmäistä kertaa keikan aikana.

Vielä kaiken huipuksi tavattiin Imagine Dragonsin jäsenet _bajamajajonossa_. Siellä sit innosta piukuina juteltiin keikasta, Las Vegasista, suomalaisten juomatavoista (??) ja mistähän vielä. Todella maanläheisiä ja mukavan oloisia tyyppejä!

Valitettavasti esimerkiksi telttanaapuriemme kanssa ei tullut otettua yhteiskuvaa, mutta oon todella onnellinen, että tämän porukan kanssa saatiin kuitenkin kuva! Tutustuttiin omanikäiseen ruotsalaiseen kaveriporukkaan, ja voi vitsit miten mua hymyilyttää. Kaikki eivät tässä kuvassa ole, mutta silti. Näiden ihmisten kanssa tuli vietettyä ihania hetkiä. Nää ovat ne tyypit, joiden kanssa toivotaan törmäävämme ensi vuonna uudestaan :>

Mulla nyt ajatus ja näppäimistö juoksee eri vauhtia, mutta eiköhän tästä jonkinlaista kuvaa saa. On vaikea sanoa, mikä reissussa oli parasta tai mikä siitä teki niin ihmeellisen. Tottakai kaikki keikat saivat kerta toisensa jälkeen fiiliksen kohoamaan, mutta ehkä ne ovat kuitenkin ennen kaikkea ne pienet jutut, yksittäiset tapahtumat ja toisaalta yleinen tunnelma, joka kolmen päivän aikana vallitsi.

Tottakai oli myös huonoja hetkiä. Väsytti, vitutti, kärsittiin huonosta olosta ja aina ei olisi jaksanut, mutta se tuntuu kokonaisuuden kannalta aika pieneltä. Voin täydestä sydämestäni sanoa, että reissu oli jokaisen sentin arvoinen. Missään vaiheessa ei ollut turvaton olo (Ruotsin poliisi kiersi teltta-alueella jatkuvasti, olivat muuten rentoja heppuja :-D), eikä jouduttu kokemaan yhtäkään oikeasti uhkaavaa tilannetta. Jonkin verran kadotin kamaa oman tohelointini vuoksi, mutta vähäsen kyllä naurattaa, että multa varastettiin _kumpparit_ :-D Toivottavasti saivat hyvän kodin.

Varsinainen jäätävä sählääminen säästettiin kuitenkin viimeiselle päivälle. Olimme ylpeitä siitä, miten olimme saaneet kaiken ajoissa kokoon, ja haikeina ja tyytyväisinä matkasimme Stoxasta Tukholman keskustaan. Sieltä matka jatkui sitten Arlandan lentokentälle, jossa alkoi oikean terminaalin löydyttyä vähän kummastuttaa, että missä ne lennon tiedot oikein ovat. Henkilökunnalta selvisi sitten, että olemme VÄÄRÄLLÄ LENTOKENTÄLLÄ. Taksissa matkalla Brommaan ei sit osannut kuin nauraa, mutta onneksi ehdittiin lennollemme (jonka oltiin luultu lähtevän 1,5h aiemmin kuin se todellisuudessa lähti) kuitenkin ajoissa.  Edelleen vähän kyllä facepalmaan tälle, onneksi oli sentään rahaa vielä riittävästi :-D

Tavallaan sunnuntain sähläys oli täydellinen päätös reissullemme, joka oli muutenkin mennyt vähän sinnepäin-asenteella. Tää postaus on jo pitkä kuin nälkävuosi, joten päätän tämän vihdoin yhteen lauseeseen: festarit ovat parasta ikinä.

6 kommenttia:

  1. vaikuttaa vaa nii täydelliseltä :)<3

    VastaaPoista
  2. Kuullostaa tosi kivalle ! Kyllä oli varmaan hienoa nähdä Imagine Dragons, Two Door Cinema Club ja muut livenä. :c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan sairaan hyvä reissu! Ja oli, kyseessä on kuitenkin lempibändejä, ja fiilis yleisestikin yleisössä oli ihan mieletön :-)

      Poista
  3. ei vitsit, oon sairaan kateellinen imagine dragonsin näkemisest!! mut näyttää silt et tais olla iha mahtava reissu:D
    paljo ne festariliput makso teiltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että Imagine Dragons tulisi Suomeen kans mahdollisimman pian! ;-) Festariliput olivat kieltämättä kalliit, euroiksi muutettuina meni telttailuun ja kolmen päivän lippuihin n. 300€. Reissu oli kuitenkin jokaisen euron arvoinen :>

      Poista