sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

avicii



Oli kyllä ihan mielettömän hauskaa! ♥__♥ Keikkaseura oli loistavaa, ja ne pari tuntia kyllä tanssittiin ja hypittiin koko rahan edestä. Illan aikana jalat saatiin sen verran kipeiksi, että bussia kotiinpäin odoteltiin sitten elegantisti jonkun Manskun varrella sijaitsevan pubin eteisessä istuen. Keikan aikana yllättänyt sadekuuro tuntui sen iskiessä kyllä suloiselta, mutta kropan rauhoituttua ei ylläripylläri niissä märissä vaatteissa värjöttely sit tuntunutkaan enää niin kovin hehkeältä :-D Oh well, kesä kuivaa, minkä kastelee.

Nyt tosin täytyy myös vähän avautua. Ymmärrän, että kaikilla ei musagenrestä huolimatta koskaan tulee sellasta rehaamis-fiilistä eikä keikkatunnelman tuomaa iloa tunnu luontevalta näyttää tanssien, ja on tottakai fine nauttia musiikista juuri sillä tavalla, joka itselle parhaiten sopii. Silti tuntuu vähän hassulta, että konemusiikin keikalla täytyy päästä ensimmäisiin riveihin _seisomaan_ kahdeksi tunniksi. Tämäkään ei vielä sinänsä olisi ongelma (ja eiköhän jokainen meistä ota sitä happeakin jossakin välissä), mutta omaa fiilistä vaan hiukan pilaavat ne mulkaisut, joita näiltä seisoskelijoilta saa. Tietysti tönäistessä tms pyydetään anteeksi, mut hei haloo, jos joku innostuu keikalla vähän kroppaansa liikauttamaan, niin ei sillä katseellaan tarvitse silti yrittää murhata! Aikaisemmin en kyllä oo tällaiseen törmännyt, joten ehkä Avicii sit oli vaan lamauttavan huono, enkä fiilikseltäni sitä tajunnut :-D

Mutta joo. Löytyykö joukosta joku, joka kanssa oli keikkailemassa? Entä miten teillä, ootteko törmännyt vastaavaan mitä-vittua-sä-siinä-heilut-mulkkaukseen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti