tiistai 7. toukokuuta 2013

kesäpyksornat


Oi vitsi. Kuten ensimmäisessä postauksessa mainitsinkin, on tää kulunut kevät ollut tunnetasolla vähän vuoristorataa, joten tänään illalla kotiin saapuessani oli sellainen yksinkertaisen rauhallinen ja onnellinen olo varsin tervetullut. Eipä siihen hyvään fiilikseen tarvittu kuin tää kovia kokenut Canoni ja hetki hillumista omalla kotipihalla, ja johan alkoi hymyilyttää :-)

Pienimuotoisten kuvaussessioiden lisäksi on tähän päivään kuulunut ainakin tuhottomasti syömistä. Kiinalaisessa (Dynasty Kalekavankadulla, oli muuten hyvä buffa) käytiin syömässä kaveriporukalla, vohveleita mutustaessa taas seurana olikin sit enää iänikuinen Family Guy. En tiedä, mikä siinäkin sarjassa niin hitosti kiehtoo, mut aina vaan uudestaan sitä jaksaa napittaa :-D En ole varmaankaan koskaan hypettänyt mitään yhtä innokkaasti, enkä kyllä ihmettelisi, vaikka joskus löytäisin itseni jostain fanikerhosta.

Yleensä mulla ei varsinaisesti vaatteista ole juuri asiaa, mut voi vitsit kun kyllä tykkään noista Monkin pöksyistä! Kangas on ilmavaa ja laskeutuvaa, joten päällä se tuntuu just sopivan höntsältä ja rennolta. En ole juuri törmännyt aikaisemmin vastaavanlaisiin, joten kans varmasti ns. uudennäköisyys lisää sitä viehätystä omissa silmissä. Vaikutus saattaa oikeastaan olla yllättävänkin vahva: omat vanhempani eivät housuissa mitään niin kovin ihmeellistä nähneet, lähinnä näytän kuulemma suoraan kasarilta tulleelta :-D

PS. Ainiin! Tänään tuli sit käytyä katsomassa myös Scary Movie 5, ja voi jösses taas mitä huumoria :-D Ei siinä mitään, hirnuttiin varsin estottomasti etenkin Lindsay Lohan -läpille. En kestä, Scary Moviet ovat just niin huonoja ja kuitenkin ihan parhaita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti