keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

idag





Oon tän kevättalven viihtynyt pääosin vaaleissa poikaystäväfarkuissa, kulahtaneissa converseissa ja ylisuurissa mustissa neuleissa, mutta tänään teki mieli vetäistä tyttömaiset kamppeet päälle. Silmissäni vilisi mielikuva hienostuneista ja kovin eleganteista päivän asu -kuvista, mut metsään taas vähän meni :-D

Viime perjantaina nykyiseen mittaansa leikattu tukka heitti naamalle, tuulessa viilettävää vaaleaa silkkihuivia metsästettiin pitkin katuja ja taustallekin on päässyt pönöttämään koulumme hurmaava tiesulku-mikälie. Herttaisen söpöyden sijaan ilmeeni lähentelee enemmän teennäistä, ja, noh, vikaan kuvaan ei tällä kertaa sovinnut naamaa jättää lainkaan :-D Toisaalta tällä hetkellä on meneillään koeviikko, joten olkoot kuvat ihan riittävän aistillisia ja suorastaan taiteellisia kontekstin rajoissa. Musta bleiseri on muuten suoraan kaheksankytluvulta, yläasteella ollessani tää oli kova sana.

Ainakin toisinaan tupataan marisemaan siitä, miten menestyneet ja työllään itsensä elättävät bloggaajat esittelevät loppujen lopuksi lähinnä LV:n paperikasseja (vuosien mittaan on pikku hiljaa kivuttu niistä tavisten H&M-pussukoista) ja kissanristiäisten ja luksuksen täyttämää elämää, josta ei fantasiaa ja eksotiikkaa puutu. Ottamatta sen enempää kantaa blogimaailmaan ja suuria lukijamääriä kahmiviin blogeihin täytyy sanoa, että täällä tuskin taitaa moisesta ilmiöstä olla huolta. Aion nimittäin jälleen kerran ihan hyvillä mielin todeta, että empä ole tässä viime aikoina taas oikein saanut mitään kovinkaan jännittävää aikaiseksi :-D Toisaalta taitaa olla ihan saavutus sinänsä, että kykenen tuottamaan kolme kappaletta tekstiä, ennen kuin saan tän faktan ylipäätään kakistettua ulos.

PS Tai hei, on mulla ainakin joitakin tavoitteita! Oon nimittäin päättänyt kunnolla tsempata ruotsin kanssa, sillä vaikka lähtotaso on edelleen aika matala, niin oon silti huomannut parin viime kuukauden aikana parannusta itsessäni. Yay! Lisäksi näihin jo saavutettuihin juttuihin voidaan listata tänään päivällä väsäämäni valkosuklaa-kaurakeksit, joista tuli aivan mielettömän hyviä. Vastapainona kekseille oon myös saanut laahattua luuni salille, mutta täytyy myöntää, että maitorahka-skenestä en ole edelleenkään kovin innostunut. En edes Skyrin kautta.

PPS Tulipas nyt vielä tavallistakin katkonaisempi ja raskaampi teksti. Ei se mitään, antaa mennä vaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti